Kasvattimme ovat toimineet hyvinä metsästyskoirina, ainakin omistajiensa kertoman mukaan. Vimman alle 2-v. pentujen into tosin vielä ylittää taidon aika ajoin. Pyry on ollut ahkerasti metsällä ja on osoittautunut itsenäiseksi ja rehelliseksi ajuriksi.
Aapo, Rex, Topi ja Rasmus ovat myös kehittyneet mukavasti ajavan koiran urallaan, kaatoja on tullut. Alla kuva Topista.
Manti ei ole juurikaan ole ollut metsällä, vaan on keskittynyt ”kouluttamaan” perheen Frida-cocceria mieleisekseen.
Vimman sisarukset alkavat olla parhaassa iässä ja Luna-sisko ajoi komean BEAJ1-tuloksen 20.2.2025 pistein 82,79.
Ressu on metsästänyt kymmeniä rusakoita kuuden metsästyseuran alueella eli maine on kiirinyt Salpausselällä.
Vännin isäntä on erittäin tyytyväinen koiraansa ja on ampunut lukuisten jänisten lisäksi myös ketun, ensimmäisen ikinä beaglelta, vaikka on omistanut aiemmin jo 4 beaglea.
Vimman kausi meni nappiin. Osallistuimme syksyllä vain neljään kokeeseen, mutta Vimma on silti Suomen Paras ajuri -listalla 4. Vimmalle suunnitellaan pentuja, jotta saisimme itsellemme seuraavan beaglen. Vanhalla Rutullakin on metsästysinto tallella, joten niitä haetaan pois metsästä milloin milläkin keinolla.
Mikon pohjanpystykorva-Ipun pitäisi synnyttää vajaan 3 vk päästä, hekin toivovat itselleen omaa pentua.