Ostimme ensimmäisen beaglemme vuonna 1983 ja olemme onnistuneet sen jälkeen pitämään oman narttukantamme. Pentuja olemme kasvattaneet yhdellä nartulla vain kahdet sillä periaatteella, että olemme pyrkineet jättämään myöhemmästä pentueesta nartun itsellemme ja pitämään näin korkeintaan kahta beaglea yhtä aikaa. Beagleharrastus on ollut yhteinen, mutta Arto on ollut perheen metsällä kulkija ja metsästäjä sekä aktiivinen järjestötoimija. Annamari huolehtii koirien terveydenhuollosta, tapakasvatuksesta, pennutuksista ja pentujen hoidosta sekä totuttaa pikkupennut metsälle. Meillä on ollut vuosina 1989-2019 yhteensä 12 pentuetta ja 71 kasvattia.
Mistä kaikki alkoi
Oli vuosi 1983 ja metsästyskoirakuume pahimmillaan. Arto metsästeli kotikylillään helsinkiläisen beaglenartun kanssa. Rotu oli vielä silloin meille melko tuntematon, mutta Arto vakuuttui pienen koiran tarmokkuudesta ja taitavuudesta. Ajettavat löytyivät hyvin ja koira oli melkoinen sulan kelinajotaituri. Päivän päättyessä koira oli helposti kiinniotettavissa ja isännän hallittavissa.
Rotua miettiessämme päädyimme beagleen,joka tuntui sopivalta koko perheen koiralta.
Emma-beagle haettiin Pieksämäeltä syyskuussa 1983. Mikon ja Minnan synnyttyä jäi beagle-harrastus itseoikeutetusti taka-alalle. Emman kanssa metsästettiin ahkerasti, mutta koe ja näyttelypuoli oli outoa eikä siihen ollut aikaakaan. Muutamassa näyttelyssä ja kokeessa kuitenkin käytiin. Parhaimmiksi tuloksiksi jäivät näyttelyistä kunniapalkinto ja ajokokeista avoimen luokan toinen palkinto.
Kipinä ajokokeisiin ja näyttelyihin kuitenkin heräsi, mutta ennen kaikkea saimme kipinän pienimuotoiseen kasvatus- ja jalostustyöhön. Tavoitteenamme oli teettää Emmalla kaksi pentuetta, joista jälkimmäisestä saisimme itsellemme seuraavan koiran. Tämä tavoite sopii kenneliimme edelleen, joten kaikki omat koiramme ovat olleet omia kasvattejamme.
Arto toimi pitkään Suur-Savon Kennelpiirin jalostusneuvojana ja Suomen Beaglejärjestönsihteerinä. Nykyisin hän on Suur-Savon Beagle ry:n puheenjohtaja ja Annamari sihteeri. Kasvatustyötä teemme yhdessä, mutta Annamari vastaa koiriemme tapakasvatuksesta, terveyden hoidosta ja pennutuksesta. Kasvatustyötämme on huomioitu Suomen beaglejärjestön pronssisella kasvattajapalkinnolla v. 2003 ja hopeisella kasvattajapalkinnolla v. 2006. Meidät palkitti vuoden 2022 Kasvattajamaljalla ja sijoituimme samana vuonna Kasvattajakilpailun nejänneksi. Arto on palkittu Suomen Beaglejärjestön kultaisella ansiomerkillä ja Suur-Savon Kennelpiirin hopeisella ansiomerkillä, Annamari vastaavilla hopeisella ja pronssisella.
Ennen kaikkea olemme saaneet lukemattoman määrän ystäviä ja tuttavia ympäri maata.
Kasvattajakurssin suoritimme v.2002 ja koetoimitsijakurssin v. 2005. Palkintotuomarikurssit kävimme jo v. 1990.
Suomen Beagle-lehden juttu 1/2015
KUOMIONPÄÄN KENNEL
Beagleharrastuksemme alkoi syksyllä 1983, jolloin Arto rupesi yllättäen puhumaan Annamarille ajavan koiran hankkimisesta kotiimme. Hän oli käynyt siihen mennessä harvakseltaan metsällä naapurin miesten ja heidän koiriensa kanssa sekä yrittänyt jopa miesvoimin jäljittää jänistä. Nyt hän halusi olla riippumaton muiden koirista. Keskustelu aloitettiin perjantaina ja se ajelehti muutaman päivän ajan eri koiraroduissa ja niiden ominaisuuksissa. Lopulta päädyttiin beagleen, josta Artolla oli jo vähän kokemusta eikä Annamarilla erityistä mielipidettä, koska rotu oli hänelle tuntematon. Arto aloitti puhelinkierroksen, joka päätyi siihen, että haimme jo maanantaina Virtasalmelta ensimmäisen beaglemme Emman. Olimme harkinneet päätöstä peräti kolme päivää.
Olimme silloin lapseton nuori pari, eikä meillä kummallakaan ollut paljoa tietoa tai kokemusta koiran opettamisesta, joten hemmottelimme söpön pikkubeaglen melkein pilalle. Opimmepa kantapään kautta, että beagle tarvitsee selkeät rajat. Arto kävi ahkerasti metsällä Emman kanssa. Annamarikin harrasti jonkin verran, kunnes ensimmäinen lapsemme syntyi syksyllä 1984 ja toinen kesällä 1986. Beagleharrastus sai vauhtia lähellä asuvista innokkaista beagleharrastajista Heimo ja Seija Putkosesta. He saivat meidät innostumaan ajokokeista ja näyttelyistä sekä kiinnostumaan Suur-Savon Beaglen ry:n toiminnasta. He myös houkuttelivat meidät ajokoetuomarikurssille vuonna 1988, tuomarikortit saimme vuonna 1990.
Pikkuhiljaa innostuimme myös Emman pennutuksesta, koska halusimme seuraavan beaglemme omasta kasvatista. Tämä perustui kokeneen ajokoiraharrastajan neuvoon. Hänen mukaansa parhaan koiran saa omalta toimivalta nartulta, jonka sekä hyvät että huonot ominaisuudet itse parhaiten tietää. Kasvattajana myös näkee pennun kehityksen ja käytöksen vastasyntyneestä alkaen. Tästä muodostui koko kasvatustyömme perusta. Pentueemme kasvavat edelleen apukeittiössä, ja totutamme ne mm. kutsupilliin sekä mahdollisuuksien mukaan sisäsiisteyteen.
Olemme molemmat olleet koko ajan ansiotyössä, eikä beagleillamme ole yleensä ollut enempää kuin kaksi pentuetta. Myöhemmästä pentueesta olemme valinneet seuraavan narttumme, sillä olemme pyrkineet pitämään itsellämme korkeintaan kahta beaglea yhtä aikaa. Nyt meillä on kuitenkin ollut jo puolitoista vuotta kolme koiraa hyväkuntoisen Tiltun ansiosta. Meillä on ollut onni saada aina oma kasvatti sukupolvien ketjuun. Epäonneakin on ollut, sillä sekä Vilma että Riitu kuolivat auton yliajamina, tosin vasta iäkkäinä. Yhtään omaa beaglea ei ole laitettu ”kiertoon”, vaikka emme olisi olleet siihen erityisen tyytyväisiä.
Emman ensimmäisen pentueen isäksi valikoitui helposti ja läheltä Putkosten Nasser, mutta toisen pentueen urosvalintaan Arto paneutui antaumuksella: Hän pyysi kaikki vanhat beaglelehdet Talvisen Jaakolta ja sai opastusta myös Kymen silloiselta jalostusneuvojalta, Antero Ahtiaiselta. Häneltä löytyi silloinen ”tietokanta”. Artolla on tallessa kaikki Beagle-lehdet vuodesta 1984 alkaen ja niitä on luettu tarkasti ennen sähköistä tietokantaa.
Kennelnimeä anoimme vasta toisen beaglemme, Vilman pennuille, sillä ajattelimme aluksi, ettemme koskaan tarvitse sitä vähille pentueillemme. Nimestä käytiin kiivastakin keskustelua, mutta Arto halusi Kuomionpään kotipaikkansa ja metsästysmaastojensa mukaisesti. Jälkikäteen ajateltuna lyhyempi ja vähemmän ”ääkkösiä” sisältävä nimi olisi ehkä ollut parempi.
Arto on ollut perheen metsällä kulkija ja metsästäjä sekä aktiivinen järjestötoimija. Hän toimi Suur-Savon alueen jalostusneuvojana vuosina 2000–2011 ja Suomen beaglejärjestön sihteerinä vuosina 2003–2012 . Nyt Arto on ollut Suur-Savon Beaglen puheenjohtaja vuodesta 2007 ja Ristiinan Koirakerhon varapuheenjohtaja v:sta 2014. Arto on saanut Suomen Beaglejärjestön Kultaisen ansiomerkin sekä Suur-Savon Kennelpiirin Hopeisen ansiomerkin.
Annamari ei metsästä, mutta huolehtii koirien terveydenhuollosta ja tapakasvatuksesta, pennutuksista ja pentujen hoidosta sekä totuttaa pikkupennut metsälle. Annamari on ollut Suur-Savon Beaglen sihteerinä v:sta 2013 ja hän on saanut Suur-Savon Kennelpiirin Pronssisen ansiomerkin.
OMAT BEAGLEMME
1. EK 1064 Kuntojahti Emma (s. 1983) oli kaunis ja hyvähaukkuinen, mutta lähihakuinen beagle. Lapset olivat silloin pieniä ja me kokemattomia harrastajia, joten näyttelyt ja ajokokeet olivat lähinnä kokemusten kartuttamista. Koetulokseksi jäi kakkonen, sillä neljäs koekäynti sovittiin viimeiseksi, jos ei ykköstä tule. Emmalle syntyi 2 pentuetta (11 pentua), joista jälkimmäisestä valitsimme Vilman, isänä EK 906 KVA Vipusen Kirre.
2. EK 1331 KVA Vilma (s. 1991) oli erittäin hyvähaukkuinen koira, jolla oli hyvä ajotaito. Vilma voitti Idän-lohkon ja osallistui Ajovoittajaan vuonna 1999. Se oli myös Suur-Savon Piirinmestari vuonna 1998. Hakulöysyys oli sen huono puoli ja ulkomuotokin oli keskinkertainen. Vilmalla oli 3 pentuetta (13 pentua) ja se oli hyvä periyttäjä. Meille valikoitui Riitu, jonka isä on EK 1357 KVA&MVA Ässä.
3. EK 1505 KVA&MVA Kuomionpään Riitu (s. 1999) oli kaunis ja älykäs koira, jolla oli vaatimaton haukku. Ajurina se oli sitkeä, mutta huipputuloksia se ei ajanut. Se oli Suur-Savon Piirinmestari vuonna 2006. Riitulla oli 2 pentuetta (9 pentua), joista valitsimme meille Tiltun, isänä EK 1421 KVA&MVA M-03 Topi.
4. EK 1592 KVA&MVA Kuomionpään Tiltu (s. 2002), joka periytyy uroslinjasta Beni-Rape, kuten myös Vilman parhaat pennut. Tiltulla on hyvä haukku ja kaunis ulkomuoto. Jostakin syystä sillä oli keski-iässä useampi huono vuosi, jolloin ajot eivät oikein kulkeneet, mutta muuten se on ollut varma ajuri. Tiltu osallistui viime marraskuussa 12,5-vuotiaana ajokokeeseen ja voitti sen elämänsä parhaalla tuloksella. Sillä on ollut 2 pentuetta (11 pentua), joista meillä valikoitui Reetta, isänä EK 1652 Huuhkajan Veikka.
5. EK 1819 Kuomionpään Reetta (s.2008) on hyväluonteinen ja –rakenteinen beagle, jolla on hyvä metsästysinto, mutta hakulöysyyttä ja keskinkertainen haukku. Pyrimme tällä pentueella ottamaan etäisyyttä ”episuvun” leimaan, mutta saimme rutkasti lisää herkkyyksiä. Viimeistään tämä pentue osoitti sen, että rekisterikirjan monet valionarvot eivät takaa jälkeläisistä valioita. Reetalla on ollut yksi pentue (7 pentua) EK 1634 KVA M-11 Peräpöksän Jeristä. Päädyimme tähän yhdistelmään, koska halusimme pentuihin vahvasti KVA Vilmaa sekä Jerin varmaa metsätyöskentelyä ja hyvää haukkua. Tästä pentueesta meille valittiin Ruttu.
6. Kuomionpään Ruttu (s. 2013) on vasta 1,5-vuotiaana metsästysintoinen, hyvä hakija, jolla on tiheä ja kuuluva haukku. Odotamme siitä hyvää metsästys- ja jopa koekoiraa. Ruttu on väriltään tummahko, rakenteeltaan hyvä ja sillä on hieno, tottelevainen luonne.
Pentujemme ostajilta vaadimme ehdottomasti koiran metsästyskäyttöä ja hyvää kotia. Uudet pennunomistajat ovat olleet aina selvillä jo hyvissä ajoin ennen luovutuspäivää. Yli kolmenkymmen vuoden kokemus kasvatustyöstä on muokannut ajatuksiamme: kasvatus on pitkäjännitteistä ja kokonaisvaltaista toimintaa, jossa epäonnistumisia tulee ja ne on reilusti myönnettävä. Periytyvyyden lait ovat monimutkaisia, mutta olemme huomanneet, että tietyt ominaisuudet näkyvät tietyissä sukulinjoissa.
Arvostamme paljon sellaisten koirien käyttöominaisuuksia, jotka vuodesta toiseen menestyvät karsintakokeissa ja selvittävät tiensä eteenpäin. Pentujen isäksi olemme kokeilleet myös nuoria, odotusarvoltaan hyviä uroksia, mutta yhdistelmät eivät ole aina onnistuneet. Mielestämme ajavan beaglen tärkein ominaisuus on hyvä into, jota hyvä haukku ja estetyöskentely täydentävät. Emme toki unohda kaunista ulkomuotoakaan, mutta painotamme käyttöominaisuuksia. Hyvä terveys, hyvä luonne, pitkä käyttöikä ja ennen kaikkea omistajan tyytyväisyys tekevät kasvatustyöstä onnistunutta. Kasvatustyön näkyvät tulokset edellyttävät pentujen omistajien ajokoe- ja näyttelykäyntejä, joten suurin kiitoksemme kuuluu heille.
PALKITTUJA KASVATTEJA
– EK 1458 KVA&Norjan KVA Kuomionpään Lila (s. 1997), omistaja Olavi Malmberg, Juva. Emänä Vilma, isänä EK 1167 K&MVA M-95 RAPE. Lila oli SM 2 Luumäellä vuonna 2000, Suur-Savon Kennelpiirin vuoden eräkoira vuonna 2000 ja Suomen paras ajuri vuonna 2001.
– EK 1579 KVA Kuomionpään Sepeteus (s.2000), om. Tommi Nieminen, Koria. Emänä Vilma, isänä EK 1423 MVA Konttikuusen Jeri. Sepeteus oli Kymen piirinmestari vuosina 2006 ja 2008, näyttelyistä sillä on SERT.
– EK 1689 MVA Kuomionpään Aida (s. 2002), 1. om. Anne Vornanen, Ristiina, 2. om. Anja ja Eero Väätäinen, Pieksämäki. Emänä Riitu, isänä EK 1421 K&MVA M-03 Topi. Aida oli Suur-Savon piirinmestari vuonna 2010 ja se osallistui ajovoittajaan vuonna 2010.
– EK 1702 KVA&MVA Kuomionpään Toope (s. 2006), 1. om. Veli-Matti Hannikainen, Ristiina, 2. omistaja Roger Johansen, Norja. Emänä Tiltu, isänä EK 1550 K&MVA M-06 Erik. Toopen jalka vammautui ja leikattiin vuonna 2012, jonka jälkeen se ei enää kyennyt kilpailemaan.
– EK 1835 Kuomionpään Eppu (s. 2006), omistaja Jari Venäläinen ja Hanna Suhonen, Mikkeli. Toopen täysveli. BEAJ 1 ja näyttelyistä SERT.
Suomen Beaglejärjestö on palkinnut Kuomionpään kennelin Pronssisella kasvattajapalkinnolla vuonna 2003 ja Hopeisella kasvattajapalkinnolla vuonna 2006. Lisäksi Vilma on palkittu jälkeläistensä menestyksen perusteella Pronssisella Wilhelm Schauman-palkinnolla. Meillä on ollut vuosina 1989–2013 kaikkiaan 10 pentuetta, joista on syntynyt yhteensä 51 pentua.
Ajokokeet ovat merkittävä tietoperusta jalostusvalinnoille, sillä usein on hankalaa käydä tutustumassa uroksen metsätyöskentelyyn. On valitettavaa, että koeporukka on pienehkö ja samojen kävijöiden hallussa vuodesta toiseen. Lisää koiria saataisiin mukaan kun kokeiden houkuttelevuutta lisättäisiin ja osallistumiskynnystä madallettaisiin edelleen.