Kuomionpään kennel

Uncategorized

3.10.2021 Ruttu jälleen Idän Lohkoon

Meidän Ruttu tuli kolmanneksi Suur-Savon Beaglein PM-kisoissa 2.10. ja pääsee siis suoraan Idän Lohkon karsintakokeeseen Salpausselälle 29.10. Mikäli sille ei tule juoksua kuten viime vuonna. Toivotaan parasta! Kuvassa keskellä PM-kokeen voittaja, Peräpöksän Raksu, Rutun toisen pentueen eli 12 beaglen isä. Kuopusmaan Kassu vas:lla oli kokeen toinen. Pojan pohjanpystykorva-Ipulle syntyi ensimmäinen pentue 30.9. Synnytys kesti epätavallisen […]

16.9.2021 Näyttelyitä ym.

Kävimme Porvoon koiranäyttelyssä 12.9. Ruttu sai EH:n, Vimma ja Ressu H:t. Nurmeksen Mörri osallistui Kuopion koiranäyttelyyn 28.8. ja sai H:n. Hyvä saavutus ensimmäisestä koiranäyttelystä sekä omistajille että koiralle. Savonlinnan Nekun metsästysmaastot ovat kaukana, mutta se on nyt päässyt hyvään vireeseen. Siltä on ammuttu kaksi jänöä kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. Unet maistuvat metsäpäivien jälkeen. Helsingin Emppu haaveilee […]

8.3.2020 Kausi takana

Pahoittelen laiskaa sivujen päivittämistä! Kasvattiemme omistajat ovat pitäneet meitä hyvin ajan tasalla ja lähettäneet myös kuvia, joista tosin moni on ollut jäniksistä. Kuulostaa siltä, että Rutun pennut ovat hyvin metsästysintoisia ja taitaviakin ajureita. Osalla metsästysinto voittaa tottelevaisuuden, joten metsältä poistuminen on tuottanut hankaluuksia. Ihana kuitenkin kuulla, että omistajat ovat tyytyväisiä. Omat Ruttu ja Vimma ahkeroivat […]

Siirry sivun alkuun